Tällä kertaa käsitellemme monelle yrittäjälle ajankohtaista, mutta ehkä tiedostamatonta aihetta: Iso, paha ja henkilöstövuokraus. Tervehdys taas arvoisat TAHTO Blogin lukijat!
Monella yrityksellä on nykypäivänä kumppanina yritys, jonka päätoimena on henkilöstöhallinto, henkilöstövuokraus sekä rekrytointi. Tässä kumppanuudessa ei ole mitään vikaa, niin sen pitääkin olla sillä jokaisella ihmisellä kuin myös yrityksellä on omat vahvuudet, joissa suoriutuu keskivertoa paremmin. Yleisesti kumppani on ollut vierellä jo pidemmän aikaan -ja näin ollen on kumppanuuden myötä ”kasvettu yhteen” eikä lähteminen kumppanuudesta ole helppoa ja yhteiseloa sinnitellään mahdollisimman pitkään vaikka kummallakaan ei enää olisi tarpeeksi annettavana toiselle osapuolelle.
Tiedämme, tämä kuulostaa avioliitolta. Onko kumppanuus yritysmaailmassa erilaista kuin kumppanuus ihmisten välillä? Mielestämme ei. Syynä tähän on niin yritysmaailmassa kuin parisuhteessakin yleisesti toistuvat kaavat, joita tässä avaamme teille huikan.
Aloitetaan niin parisuhteen kuin yrityksien yhteistyön onnen väliin kiilaa lyövästä aiheesta.
Jokainen meistää kehittyy, menee eteenpäin elämässään, ja tarpeet sekä toiveet kumppanuudesta muuttuvat vuosien saatossa, usein myös eri suuntaan kuin kumppanin. Kasvetaan niin sanotusti erilleen. Erilleen kasvamisen kanssa käsikädessä kulkee myös muut ongelmat kuten välinpitämättömyys, ylenkatsominen sekä kommunikaation puute.
Kun tilanne on edennyt tarpeeksi, vaihtoehdoiksi jää joko ero tai yritys pelastaa suhde. Monet valitsevat eron helppouden takia, mutta sitkeämmät jäävät korjaamaan ongelmat.
Oman haasteen yrityksien yhteistyössä tuo kasvaminen eri tahtiin kuin kumppani.
Pystyykö nykyinen kumppani enää tarjoamaan samaa yksilöllistä palvelua yritykselleni kuin ennen? Voinko luottaa kumppaniin? Onko hänellä minun parhaat intressit mielessä?
Yrityksenä TAHTO tahtoo tarjota jokaiselle asiakkaalleen yksilöllistä palvelua, kelloon tai käytettyihin työtunteihin katsomatta. Meille tärkeintä on toimiva, luotettava ja molempia osapuolia terveellä tavalla hyödyntävä suhde. Työt tehdään sydän edellä. Jokainen asiakkaamme saa meiltä oman yhteyshenkilön, joka on tarvittaessa tavoitettavissa kukonlaulusta auringonlaskuun. Yhteyshenkilön kanssa voi keskustella kaveriporukan kalareissuista, liiketoimista tai mieltäsi painavista asioista.
Koska viimeksi olet tarkastanut kohtaako yrityksesi ja nykyisen kumppanisi ajatusmaailmat edelleen? Saako yrityksesi edelleen sen arvoista huomiota kumppanilta?
Tahdotteko te? Sillä me tahdomme. Olla avuksi.
Kiitos teille hyvä lukija ajastanne.
Tarkoituksenamme on päivittää TAHTO blogia säännöllisin aikavälein, sekä ottaa kantaa alan kuulumisiin ja muihin kiinnostaviin tulevaisuuden näkymiin alalta.
Voit seurata seuraavista linkeistä sosiaalista mediaamme:
Tervehdys sinulle jälleen arvoisa lukija! Tässä bloggauksessa puhumme termistä logistiikka, mitä se tarkoittaa, mitä se on ja miksi se on yhteiskunnan elinehto.
Me TAHTO-henkilöstöpalvelut kuulumme itse myös Suomen yhteiskunnan logistiikkaketjuun jossa mahdollistamme asiakkaillemme osaavan työvoiman elintärkeisiin logistiikan työtehtäviin. Tarjoamme lisäksi henkilöstöllemme alan parhaat edut, hyvän työpaikan ja aina TES-ehtojen mukaisen korvauksen.
Siksi haluamme tässä bloggauksessa selvittää logistiikan tarkoitusta sekä merkitystä TAHTOlle.
Mitä logistiikka on? Miten TAHTO liittyy siihen? Aloitetaan alusta.
Logistiikka on terminä suhteellisen tuore ilmiö niin Suomessa, kuin maailmalla vaikka itse termin alkuperä tulee jo antiikin Rooman armeijasta jossa logistikas-nimiset upseerit vastasivat legioonien huollon- sekä rahoituksen tarpeista. Itse termi “logistiikka” tuli yleisesti Suomessa käyttöön vasta 1970-luvulla ja vakiintui vasta vuosikymmen myöhemmin 80-luvulla.
Logistiikalla tarkoitetaan tavaran fyysistä, tiedollista ja taloudellista hallintaa. Eli tavaroiden kuljetusta ja varastointia tuotantolaitoksista tai satamista/lentokentiltä kohti kauppoja ja sieltä asiakkaalle. Kaikki kuljettaminen on logistiikkaa.
Logistiikkaa on hyvä verrata ihmiskehon verisuonistoon. Logistiikkaketjut toimivat kuin verisuonet, jotka kuljettavat ihmisten tarvitsemaa verta ympäri ihmiskehoa. Eli tavaroita kuljetetaan kohti niitä tarvitsevia henkilöitä tai yrityksiä. Näin ollen mahdollistetaan mahdollisimman tehokas ja varma yhteiskunnan toiminta.
Monimuotoista logistiikkaa
TAHTO ja sen suhde Suomen logistiikkaketjuun
TAHTO-henkilöstöpalvelut mahdollistavat asiakkaillemme joustavan ja osaavan henkilöstön. Asiakkaamme saavat meiltä apua heidän työvoimaan liittyviin ongelmiinsa.
TAHTO-henkilöstöpalveluiden ammattitaitoinen henkilöstö auttaa yrityksiä logistiikkaketjun kuljetukseen liittyvissä toimissa, kuten pakettiauton kuljettaja joka kuljettavat tavaroita varastoista asiakkaille tai jäteauton kuljettaja joka huolehtii kaupunkien ja luonnon puhtaana pitämisestä kuljettamalla jätteen ihmisten asuin paikoilta kohti kierrätyskeskuksia sekä kaatopaikkoja. Tiivistettynä TAHTO-henkilöstöpalvelun paikka Suomen logistiikkaketjussa on hermopääte joka auttaa yhdistämällä osaavan työvoiman asiakkaan tarpeeseen. Katso tästä avoimet työpaikat.
Työntekijöillemme olemme kätevä apu erilaisten työmahdollisuuksien nopeaan sekä helppoon löytämiseen. Me keskitymme sinun työnhakuusi, jotta sinä voit keskittyä työn tekemiseen. Työntekijämme saavat meiltä apua löytääkseen heille sopivan logistiikan uran. Me autamme työntekijöitämme saavuttamaan ammattinsa.
Antiikin Rooman legioonat olivat tunnettuja tehokkuudestaan, ammattimaisuudestaan ja luotettavuudestaan sekä tietenkin logistiikastaan. Näitä samoja arvoja me täällä TAHTO-henkilöstöpalveluissa kunnioitamme ja seuraamme logistiikka-alan perinteiden mukaisesti.
Kiitos teille hyvä lukija ajastanne, toivomme että nautit tästä pienestä historian oppitunnista sekä TAHTO:n paikasta osana Suomen logistiikkaa.
Tarkoituksenamme on päivittää TAHTO blogia säännöllisin aikavälein, sekä ottaa kantaa alan kuulumisiin ja muihin kiinnostaviin tulevaisuuden näkymiin alalta.
Voit seurata seuraavista linkeistä sosiaalista mediaamme:
Olemme innoissamme voidessamme esitellä sinulle uudistuneita sivujamme sekä muuta sosiaalisen median viestintää. Tässä blogi-viestissä käymme läpi yhtiömme uusia tuulia, kuten uutta pääkonttoria Helsingin Teollisuuskadulla sekä käymme läpi mitä voit blogilta odottaa tulevaisuudessa.
TAHTO toivottaa antoisia lukuhetkiä!
Uudet tuulet puhaltaa. TAHTO kasvaa.
TAHTO on aloittanut vuoden räväkästi yhtiömme suunnitelman mukaisesti. Olemme kasvaneet ja uudistuneet aukaistuamme uuden pääkonttorimme Helsingin Teollisuuskatu 26:een, josta löydät meidät aikaisempaa helpommin Helsingin kantakaupungista. Olemme myös uudistaneet nettisivumme jotta palvelumme ovat aikaisempaa helpommin asiakkaidemme tavoitettavissa. Nettisivumme `Yritykselle´ välilehden kautta näet kätevästi tarjoamamme palvelut, sekä selkeät erittelyt mikä palveluistamme parhaiten sopii juuri sinun tarpeisiisi.
Myös sinulle hyvä työnhakija avoimet työpaikkamme löytyvät helposti uudistuneilta sivuiltamme, jossa ne ovat jaoteltu tehtävänkuvan mukaan. Tehtävänkuvista näet myös helposti työtehtävän alueen, avoinna olevien paikkojen määrän sekä muut oleelliset tiedot yhdellä silmäyksellä. Löydät myös yritykselle työskentelemisestä kaiken oleellisen tiedon sivujemme `Työntekijälle´ välilehden kautta jossa on myös kätevä “Usein kysyttyä” – osio jossa on vastaukset yleisimpiin kysymyksiin liittyen palveluihimme.
Työntekijämme pääsevät myös kätevästi kirjautumaan kotisivulta suoraan intranettiin josta käsin he pääsevät ilmoittamaan ja merkkaamaan työvuoroja, sekä voivat tarkistaa heitä koskevia tietoja.
Haluamme tässä välissä kiittää Sivutoimisto.fi:tä mahtavasta työstä uuden sivustomme rakentamisesta. Kiitokset kuuluu myös someammattilaiselle Anter Yasalle sosiaalisen median ja blogin ylläpitämisestä.
Kevään odotusta
Sivustolta löydät blogin (jota paraikaa luet), minne päivitämme tasaisesti kuulumisia ja uutisia sekä jaamme mielenkiintoisia blogi-postauksia yhtiömme sekä työntekijöidemme arjesta. Voit tulevaisuudessa odottaa blogilta niin alan uusia kuulumisia, kuin uutisia sekä tiedotteita TAHTO-henkilöstöpalvelulta jossa käymme läpi muun muassa yhtiömme tuloksia, kehitystä sekä tulevaisuuden tavoitteita.
Kuten todettua blogia seuraamalla pysyt mukana alan uusista kuvioista sekä yrityksen tilanteesta unohtamatta mielenkiintoisia henkilökuvia sekä ohjeita niin alan ammattilaisille, kuin alasta kiinnostuneille.
Tarkoituksenamme on päivittää TAHTO blogia säännöllisin aikavälein, sekä ottaa kantaa alan kuulumisiin ja muihin kiinnostaviin tulevaisuuden näkymiin alalta.
Voit seurata seuraavista linkeistä sosiaalista mediaamme: